Yleinen

Yökirppis, lahjakortit ja muita tempauksia

Kirppiksellä pidettiin yökirppis jo 12. kerran. Perinteitä siis löytyy, homma keksittiin vanhalla hallilla ihan spontaanina ideana. Aluksi yökirppis pidettiin melko pienimuotoisena, mutta koska suosio oli heti innostunut, monena vuonna yökirppistä pidettiin jopa kahtena perättäisenä viikonvaiheena. Ajankohta on aina ollut marras-joulukuu, vuoden pimein aika. Muistuupa mieleeni kerta, jolloin pakkasta oli niin hurjasti, pitkälti toistakymmentä miinusastetta, että …

Yleinen

Tuhopoltto kirpparilla -lehti ilmestyy 1.11.2018

Marraskuun ensimmäinen päivä on minun elämässäni saanut erikoisen merkityksen. Viisi vuotta sitten, kun olin pyörittänyt kymmenisen vuotta kirpputoria Lentolassa ja olin toistamiseen raskaana, joku viheliäinen nuorukainen keksi, että hänpä sytyttää kirpputorin sivuhuoneessa sytkärillä vaatteita palamaan. Näin hän myös teki, asteli kirpputorilta muina miehinä ulos ja jäi seuraamaan sivummalle tulipalon leviämistä. Ja tulipalohan levisi. Ensin liekit …

Yleinen

Kirpparin valvontakamerat ovat huipputekniikkaa!

Lisäsimme kirpparille monta uutta valvontakameraa. Kirpparin joka nurkka on nyt tehokkaan valvonnan alla, kun kamerat syynäävät herkeämättä mitä kirpparilla tapahtuu. Joka sekunti nauhoitetaan, huipputekniikka ja huippulaitteet takaavat tämän. Kyse on siis nauhoittavista valvontakameroista. Valvonta ja turvallisuus ovatkin päivän trendi. Kuljet missä tahansa, aina joku silmä vartioi sinua. Emme sitä tietenkään tiedosta - ja hyvä niin. Muuten …

Yleinen

Kahvia, munkkia ja pian myös soppaa!

Vanha sananlasku sanoo: ”Ei vellillä jaksa kuin veräjälle asti, puurolla pualivälihin, mutta perunalla jaksaa perille asti.” Tätä viisautta voisi viljellä kirpparillakin. Olen nimittäin huomannut, miten tärkeää kirpputorilla on pitää monipuolista kahvilaa. Kesällä tuli kierreltyä muutamilla kirpputoreilla pitkin Suomea ja analyysin tuloksena voin sanoa, että mitä parempi kahvila kirpputorilla on, sitä elävämpi ja menestyvämpi bisnes on …

Yleinen

Uusinta uutta kirpparilla: PALAUTUSPISTE

Pirkan kirpputorikeskuksella kassoja vastapäätä on uusi palautuspiste. Mikä ihmeen palautuspiste, kyselee moni asiakas. Täytyypä hieman selventää, mikä palautuspiste oikein on. Pääpiirteissään palautuspisteestä löytyy kahdenlaisia tavaroita: 1) Palautuspiste on se paikka, jonne kerätään kaikki ne tavarat, joissa ei ole hintalappua. (Ennen hintalaputtomat tavarat koottiin kassan taakse löytötavarapisteeseen, mutta nyt siis palautuspisteeseen.) 2) Palautuspisteeseen viedään ne tavarat, …

Yleinen

Kesällä kelpaa kaupungissa!

Päätin hiljattain, että pidän kirppiksen auki koko juhannuksen. Siis aattona, juhannuspäivänä ja tietenkin juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina. Pirkan kirpputorikeskus on niin olennainen osa Lentolan palvelukeskusta, että tuntui hassulta ajatella muuta vaihtoehtoa, koska muutkin liikkeet ovat auki. Siispä tein sen, mitä en ole koskaan aikaisemmiin tehnyt. Pidän kirppiksen avoinna koko jussin! Veikkaan, että olemme ainoa kirppari Suomessa, …

Yleinen

Kesäkirpparille löytää moni uusi asiakas läheltä ja kaukaa

Taisi olla vuosi sitten, kun juttelin yhden kesäisen vakkariasiakkaan kanssa. Hän kertoi, että asuu talvet kaukana muualla, mutta palaa kesäisin kotiseudulleen Kangasalle. Yksi kesän kohokohdista on kirppiskäynnit meillä ja pöydän pitäminen. Kirppislöytöjä etsitään Kangasalla asuvan äidin ja suvun muiden naisten kanssa. Jossain vaiheessa kesää porukka vuokraa pöydän ja myy yhdessä turhat roinat pois. Tämä tarina …

Yleinen

Täyshoitolan suosio yllätti kirppiskonkarin

Kirpparin täyshoitolan suosio yllätti minut totaalisesti. Luulin tuntevani asiakkaiden tarpeet kirppisammattilaisena tarkasti, mutta silti ällistyin täyshoitolan saamasta huomiosta ja kiinnostuksesta. Ihmiset haluavat täyspalvelua ja sitähän täyshoitola on! Ihan uudesta ideasta ei ole kyse, sillä kokeilimme täyshoitolaa jo yli kymmenen vuotta sitten mieheni kanssa nuorina kirppisyrittäjinä. Vanha kirppishalli (se joka tuhopoltettiin) oli toiminut muutaman vuoden ja …

Yleinen

Mekin kävimme messuilla – ihmettelen miksi?

Messut on oivallinen paikka markkinoida yritystä ja sen toimintaa. Näin me ajattelimme, kun päätimme osallistua viikonvaihteessa Naisten messuille Tampere Areenalla. Samana viikonloppuna olisi ollut toinenkin vastaavanlainen messutapahtuma Pirkka-hallissa. Punnitsimme näiden kahden välillä ja päädyimme Naisten messuihin – ehkä osittain kivan nimen vetämänä. Kirpputoria sinällään on haasteellista markkinoida messuilla, mutta meillä olikin uutta esiteltävää. Tiettävästi ensimmäisenä …

Yleinen

Kustannusten piilottaminen on ruma temppu

Yrittäjällä on kaksi vaihtoehtoa. 1) Aseta tuotteelle käypä hinta ja kerro se rehellisesti asiakkaalle. 2) Tai hinnoittele tuote alakanttiin ja sijoittele piilokuluja sinne tänne ovelasti ajatuksella ”ei asiakas varmaan huomaa tai tajua”. Ensimmäinen vaihtoehto on selkeä sekä asiakkaalle että yrittäjälle. Asiakassuhde toimii pitkässä juoksussa luottamuksella ja molemmat pystyvät katsomaan toisiaan silmiin. Luottamus on tärkeä asia …