Joulumuisto lapsuudesta: Vietimme jouluaaton perinteisesti mummun ja papan luona Takahuhdissa. Aatto sujui pienelle tytölle tuttujen traditioiden myötä, mutta aattoon mahtui myös yksi häkellyttävä hetki, nimittäin mummun ja papan päiväunet. Jouluaterian jälkeen isovanhemmat halusivat aina levähtää hetken, vasta ruokalevon jälkeen ryhdyttäisiin odottamaan joulupukkia.
Hassua, miten lepotuokio kasvoi pienen tytön mielessä varsinaiseksi peikoksi. Jännitin, ettei unipaussi venyisi liian pitkäksi, en olisi malttanut hiljentyä edes vartiksi. Äitini jaksaa muistuttaa minua edelleen kömmähdyksestä, kun erään kerran jopa unohdin mummun ja papan lahjan kotiin, kun niin jännitin päiväunihetkeä!
Enpä olisi tuolloin arvannut, että aaton seesteiset tuokiot saattavat tuntua myöhemmin aaton parhailta hetkiltä. Näin on käynyt minullekin, vaikka hellyydellä katsonkin tyttäreni ja suvun muiden lasten aattotohinoita, kun kokoonnumme viettämään yhteistä joulua. Näin teemme myös tänä jouluna.
Olen tuuminut, mikä on parasta joulussa (lepohetkien lisäksi!!) Kyllä se on muiden ilon näkeminen. Haluamme antaa lahjoja, koska antamisen ilosta kumpuaa saamisen ilo. Toisaalta olen miettinyt, missä vaiheessa antamisen raja tulee vastaan. Ilmeisesti ei missään, ajattelen huvittuneesti, sillä tänä jouluna ostin jo omillani asuvalle pojalleni melko tyyriin kahvikoneen. Ei mitään suodatinpannua, vaan oikein kunnollisen ammattilaisvempaimen. Pojasta on nimittäin kehkeytynyt varsinainen barista, joka jauhaa kahviinsa itse pavut ja tietää kahvin salaisuuksista yllättävän paljon. Hyvältähän se pojan keittämä kahvi maistuu, mutta toisaalta kahville kyllä kertyy hintaa, kun kahvipapupussikin maksaa useita kymppejä!
Mutta jouluna kaikki on mahdollista. Sen huomaa töissä kirpparillakin. Olen hyvillä mielin huomannut, että kirpparilta ostettu tuote kelpaa nykyään joululahjaksi, kaiken ei pidä aina olla uutta. Ajatellaan esimerkiksi lasten koottavia legoleluja. Ne menevät jouluna (ja muulloinkin) kuin kuumille kiville. Vanhemmat ovat myös kaukaa viisaita, sillä moni säästää legojen pakkauksen, jolloin jälleenmyynti helpottuu.
Lelujen kierrättäminen joululahjaksi onkin varsinainen ekoteko. Monien lelujen elinkaari on sen verran lyhyt, että ne kestävät helposti monta uutta omistajaa. Leluja myös valvotaan tarkasti, joten lelut ovat turvallisia ja useimmiten erinomaisen kestäviä kierrätettäväksi. Minäkin olen ostanut monet kerrat lapsilleni kirppisleluja ja ollut tyytyväinen tekemiini löytöihin.
Lelun uudelleenmyyminen alkuperäisessä pakkauksessa ei tietenkään ole välttämätöntä, mutta se on myös turvallisuustekijä. Pakkauksessa mainitaan aina ikäsuositus, jolloin vältetään, ettei leluilla leiki liian nuori napero. Riskinä on, että lelujen pienimmät osat joutuvat lasten suuhun ja aiheuttavat vaaratilanteita. Mutta tässä tullaan tietenkin vanhempien vastuualueelle. Kirpparilta ostettu lelu, jossa ei ole ikärajasuositusta, jää vanhempien valvonnan ja vastuun osalle. Tämä on kuitenkin hyvin ymmärretty ja nykyajan vanhemmat ovat valveutuneita.
Oma juttunsa on halpisverkkokauppojen kautta tilatut tuotteet ja lastentarvikkeet. Niissä saattaa piillä vaaratekijöitä, joista edes ensimmäinen lelun käyttäjä ei ole tietoinen. Mutta onneksi Tukes (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto) tutkii jatkuvasti lelujen lisäksi myös muiden tuotteiden turvallisuutta.
Jos on kiinnostunut asiasta, kannattaa seurata viraston nettisivuja.
Pikku hiljaa laskeudumme myös kirpputorilla jouluun. Jouluaatto ja joulupäivä rauhoitetaan pitämällä ovet kiinni, mutta tapaninpäivänä avaamme jälleen klo 10.
Väliviikolla heti torstaina alkaa rakettimyynti, joten säpinää on tiedossa koko viikolle. Moni on ottanut väliviikon töistä vapaaksi, joten kokemuksesta tiedän, että joulun jälkeen kirpparilla alkaa varsinainen kuhina. Joulu ei välttämättä hillitse ostohaluja, vaan pikemminkin lisää niitä. Ihmiset haluavat shoppailla myös joulun jälkeen, joten aina korostankin pöydänvuokraajille, että joulunjälkeinen aika on yllättävän tuottoisaa pitää pöytää. Kannattaa kokeilla ja yllättyä positiivisesti, sillä moni tekee huipputilin rakettimyynnin aikaan!
Rauhallista joulua!
Milla, yrittäjä