Toukokuu on ollut kirpparilla jännittävää aikaa koko henkilökunnalle. Päätimme nimittäin, että kirppari tarvitsee oman mainosvideon eli yrityksen esittelyvideon. Tiedättehän – reilu minuutti elävää kuvaa, jonka avulla saa selkeän kuvan yrityksen toiminnasta.
Kirpparilla onkin hyörinyt kameran kanssa kuvaaja useana päivänä. Milloin on otettu yleiskuvaa, milloin lähikuvaa. On ikuistettu kassatohinat, kaupanteko, kirpparin tärkeimmät tuotteet eli pöytien vuokraamiset, täyshoitolat ja kaveripöydät sekä yleiskuvat tiloista. Välillä henkilökunta on jännittänyt yökaudet, kun seuraavana aamuna on pitänyt olla parhaimmillaan kameran edessä. Välillä on tultu kirpparille aamulla ennen avaamista, toisinaan ihmetelty ilmassa lentävä dronea, kun kuvaaja on lennättänyt pientä kamerakopteria kirpparin yläpuolella.
Jännää ja opettavaista, mutta silti leppoisaa. Tällä hetkellä odotellaan esittelyvideon valmistumista – jännittämistä riittää siis edelleen!
Muutama vuosi sitten yritysvideon tekeminen olisi tuntunut lähinnä huvittavalta ja melkoiselta isottelulta. Yritysvideo tuntui kuuluvan vain menestyville, suurille kansainvälisille tai kansallisille brändeille, kuten Viking Line tai Marimekko. Mutta että kirpputori Tampereen kupeessa – mikä ajatus!
Nykypäivänä yrityksen esittelyvideo on oikeastaan jo itsestäänselvyys. Ensinnäkin kustannukset eivät enää ole järkyttävän kallis kuluerä, toiseksi ammattitaitoisia tekijöitä löytyy helposti. Päätös videon tekemisestä oli siis helppo joka suhteessa.
Video puoltaa paikkaansa myös siitä syystä, että yrityselämän markkinointitavat muuttuvat nopeaan tahtiin. Harva yritys julkaisee enää nelivärisiä, kalliille hiotulle paperille painettuja esitteitä, joita jaetaan asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. On helpompi teettää video ja ladata se someen kaikkien näytäväksi. Video on tätä päivää, nopea ja helppo tapa markkinoida yritystä.
Hyvällä videolla yrityksen päätuotteet avautuvat selkeästi ja nopeasti. Ja mikä parasta, videoita on ilo katsella myös viihtymismielessä. Yritysvideon avulla voimme houkutella kirpparille uusia asiakkaita, sen avulla voimme puhdistaa kirpputorien mainetta ahtaina ja tunkkaisina tavarapesinä. Meillä Pirkan kirpputorikeskuksella on tilaa kulkea, hengittää ja tehdä ostoksia nykyaikaisissa, avarissa tiloissa. Tästä saamme jatkuvasti asiakkailta kiitosta ja tätä on hyvä markkinoida eteenpäin. Me olemme kirpputori, jonne on ilo tulla shoppailemaan tai pitämään pöytää. Yritysvideon avulla nämäkin asiat avautuvat uusille asiakkaille seikkaperäisesti ja houkuttelevasti. Video kuvaa yritystä juuri sellaisena kuin se oikeasti on: tässä ovat tilamme ja nämä ovat tuotteemme, täällä me olemme ja näin meille pääsee! Yksinkertaista ja napakkaa tiedonvälitystä!
Meillä kirpparilla on todellakin ollut jännittävä toukokuu ensimmäisestä suunnittelupalaverista tähän päivään saakka. Olen varma, että yritysvideostamme tulee meidännäköisemme esittely, tarina meistä. En nyt tarkoita aikajanalla kulkevaa tarinaa yrityksen perustamisesta nykyhetkeen, vaan kerronnallista tapaa esitellä yritystoimintaa. Se on uusi ja mielenkiintoinen keino tuoda esille yrityksen vahvuuksia ja osaamista sekä kirppiksemme identiteettiä. Yli 15 vuotta Pirkanmaan alueella toiminut kirpputori on jo sinällään ihme aikana, jolloin pikkukirppareita syntyy ja hiipuu nopeaan tahtiin. Olemme luoneet omannäköisen tarinamme. Tarinan luomisessa ovat olleet mukana kaikki ihanat asiakkaat, jotka ovat ottaneet meidät omaksemme. Vakiasiakkaiden runsaasta joukosta onkin noussut juuri meidän kirppiksemme tarina.
Sitä on ilo ja kunnia esitellä nykyistä suuremmalle yleisölle! Voimme olla siitä ylpeitä!
Pysykää kuulolla, ilmoittelen heti, kun yritysvideomme on valmis!!
Milla, yrittäjä