Vuoden 2018 syksyllä aloitettu kirpparin täyshoitola on osoittautunut supersuosituksi. Sen menestys yllätti kaikki kirpparilla. Olemmekin rakentaneet kiireellä lisää täyshoitolapöytiä, jottei ihmisten tarvitse jonottaa myyntipaikkaa. Tällä hetkellä suurin osa kirpparin täyshoitolapöydistä löytyy uudelta puolelta, osa on sijoitettu ulko-oven lähelle kahvilapöytien jälkeen.

Täyshoitolan suosio perustuu myyntiprosessin helppouteen. Asiakas tuo meille myytävät tavarat, me hinnoittelemme ne ja pistämme myyntiin. Pöydistä pidetään koko myyntijakson ajan hyvä huoli siivoamalla pöytiä tasaiseen tahtiin sekä lisäämällä tavaraa, jos asiakkaan kanssa niin on sovittu.

Myyntijakson jälkeen asiakas hakee myymättä jääneet tavarat ja myyntituoton. Meillä ei kirpparilla ole aloitus- tai lopetusmaksuja, myyntituotto yksinkertaisesti pistetään puoliksi. Myyjä saa puolet ja kirppis saa toisen puolen. Helppoa kuin heinänteko!!

Vai onko?

Ei ihan, sillä niin kuin aina uusissa palveluissa, myös täyspalvelussa on ollut käynnistyshaasteensa. Avaan tässä muutamia avainkohtia.

Tavaran laatu

Täyshoitolaan tuodaan silloin tällöin todella kehnoa tavaraa. Mukana oli parittomia kenkiä ja sukkia, likaisia vaatteita, rikkinäisiä astioita ja ikivanhoja tietosanakirjasarjoja. Divarit eivät ota vastaan tietosanakirjoja, eikä niille kirppareillakaan löydy ostajia. Miksi siis tuoda niitä myyntiin?

Eikä kukaan laita myyntipöydälleen likaisia vaatteita ja halkeilleita astioita, miksi niitä sitten tuodaan täyshoitolaan? Oliko kyseessä ajatus viedä tavarat roskiin, mutta päätettiinkin ”kokeilla vielä täyshoitolaa”? Tämä ei kannata ja tuhlaa sekä hinnoittelijan että myyjän aikaa. Ihan tämän vuoksi olemme joutuneet ottamaan käyttöön säännön, että jos myyntijakson myynti jää alle 20 euron, kirpputori pitää koko tuoton hinnoittelupalkkiona. Hyvällä tavaralla 20 euron myynti saavutetaan meillä parissa tunnissa!

Korostamme asiakkaille, että täyshoitolaan tuotavien tavaroiden pitää olla ehjiä ja tahrattomia. Vaatteiden pitää olla puhtaita ja silitettyjä sekä oikein päin viikattuja. Opimme kantapään kautta, kun muutamassa vaatepussissa kaikki vaatteet olivat nurinperin, että tämäkin täytyy terottaa asiakkaille. Nimittäin täyspalvelun hinnoittelijan tehtävänä ei ole silitellä tai käännellä vaatteita, vaan arvioida niiden hinta.

Huomioi sesonki

Tämä on todella tärkeä seikka, kun valitsee myytäviä tavaroita. Harva meistä ostaa bikinit talvipakkasella tai toppatakin kesäkuumalla. Kannattaa miettiä, mitä itse ostaa kirppispöydästä: sesonkituotteita tottakai! Helmikuussa toppa myy paremmin kuin helle. Joulukoristeet tai kynttelliköt eivät tee kauppaansa kevään korvalla, sen sijaan kukkaruukut ja iloisen väriset sisustustavarat tai verhot tekevät!
Maalaisjärki auttaa myytävien tavaroiden valinnassa. Mieti, mitä itse ostaisit kirppisasiakkaana!

Luota kirpparin ammattitaitoon

Perheen pienellä kullanmurulla käytössä olleessa bodyssa oli elämisen jäljet selvästi nähtävillä, kunnon pesukaan ei ollut tahroja kunnolla liottanut pois. Silti äiti-kulta oletti, että tuo rakas vaate myisi itsensä hujauksessa ja vieläpä hyvään hintaan! Kun näin ei käynyt, ja tuote palautettiin myyjälle hinnoittelemattomana, myyjä tulistui! Tunteet astuivat peliin!

Tässä vaiheessa on vaikea selittää asiakkaalle, että miksi niin rakkaaksi käynyt jälkikasvun ensimmäinen vaate on jäänyt hinnoittelematta. Täyshoidon hinnoittelijat nimittäin miettivät tarkasti, mitä myyntiin kannatta laittaa ja mitä ei. Kirppiksellä kyllä tiedetään, mikä milloinkin myy. Hinnoittelija käyttää hinnoittelussa kokemustaan, tunteilulle ei ole sijaa. Hinnoittelussa on sääntönsä ja kirppis pidättää oikeuden valita myyntiin kelpaavat tuotteet. Myyntiin kelpaamattomat tavarat palautetaan myyjälle. Eikä siitä kannata loukkaantua, vaan ottaa opikseen. Seuraavalla kerralla myyjä jo tietää, mitä kannatta tuoda täyshoitolaan ja mitä ei. Tämä on selkeä pelin henki!

Otan tähän vielä yhden väittämän, joihin olemme törmänneet asiakaspalautteissa.

”Kyllä se on asiakas, joka päättää, mitä tavaroita täyshoitolaan hinnoitellaan.” Tämä ei pidä paikkaansa. Täyshoitola tietää, mikä menee kulloinkin kaupaksi, joten kirpparin ammattitaitoinen hinnoittelija valitsee, mitä tuotteita myyntiin hinnoitellaan. Täyshoitolapalvelun tarkoituksena on tehdä asiakkaalle hyvä tili, joten mukaan ei hinnoitella niitä tuotteita, jotka eivät mene kaupaksi juuri sillä hetkellä.
Korostetaan vielä: täyshoitolan tarkoitus on tehdä asiakkaalle mahdollisimman hyvä tili. Toimintamme tähtää tähän ja toimimme asiakkaan parhaaksi sekä tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Jos haluat varmistaa, että kaikki tavarasi hinnoitellaan, suosittelemme täyshoitolan sijaan normaalipöytää, jossa voit hinnoitella kaikki tavarasi juuri niin kuin itse haluat.

Yhteispelillä kaikki sujuu. Tervetuloa täyshoitolan asiakkaaksi!

Milla, yrittäjä