Reilu neljä vuotta sitten, tarkemmin sanottuna 1.11.2013, koin yrittäjyyteni raskaimman päivän. Suunnittelin jo mielessäni Pirkan kirpputorikeskuksen helmikuisia 10-vuotissynttäreitä, kun marraskuun ensimmäisenä päivänä koko kirpputori tuhopoltettiin. Valoisa päivä muuttui synkeäksi katastrofiksi muutamissa tunneissa.
Olin tehnyt tuona surullisena perjantaina aamutuimaan jo monta työtuntia. Päivällä lähdin kotiin lepäämään, olinhan raskaana. Söin kotona ja ajattelin sulkea silmät toviksi, joten laitoin myös puhelimeni äänettömälle. Pienen levon jälkeen katsahdin puhelimeeni – soittoja oli tullut miltei 200 kappaletta. Samassa puhelin pärähti soimaan ja kirpparilta ilmoitettiin, että palokunta on jo paikalla ja kirppis palaa!!

Paniikista ja fyysisestä tärinästä huolimatta hyppäsin auton rattiin ja ajoin kohti kirpparia. Yhtäkkiä oli pakko pysäyttää auto. Olin ajanut autolla, mutta kauhukseni huomasin, etten tiennyt missä olin. Aivoni olivat kuin jähmettyneet, en osannut ajaa kirpparille saati takaisin kotiin. Pystyin onneksi soittamaan miehelleni, joka ihme kyllä löysi minut antamieni hatarien ohjeiden perusteella.
Kun vihdoin saavuin kirpparille, näky oli lohduton. Koko kirppis oli palanut, mitään ei ollut tehtävissä, vaikka palokunta yritti parhaansa. Kirpparin ripeän henkilökunnan ansiosta kaikki ihmiset saatiin ulos palavasta rakennuksesta, eikä kukaan loukkaantunut. Mutta tavarat – niin kirppiksen kuin asiakkaidenkin – paloivat. Ohimoissa jyskytti palopaikalla surullinen ajatus: miten tästä eteenpäin? Seuraava yö oli tuskainen.

Epätoivosta huolimatta uusi kirpputori perustettiin jo kuukauden kuluttua, aluksi Mäkirinteentien liikekiinteistöön Subin viereen melko pieniin tiloihin. Puolen vuoden toiminnan jälkeen saimme samoista tiloista isomman paikan. Kiinteistö osoittautuikin vallan mainoksi paikaksi, sillä uusi, siisti ja avara liiketila veti pitemmän korren vanhaan tehdashalliin verrattuna.
Tuhopolttaja saatiin aikanaan kiinni ja asiakkaat saivat vakuutuksesta korvauksen menettämistään tavaroista. Pieni neitokainen syntyi samoihin aikoihin, kun oikeudessa puitiin rangaistusta nuorelle miehelle, joka jostain käsittämättömästä syystä oli sytyttänyt kirpputorin sivuhuoneessa vaatteita palamaan ja näin tuhonnut koko rakennuksen ja bisneksen.
En enää muistele tuota aikaa, niin paljon hyvää olen kohdannut sen jälkeen. Iloitsen uusista tiloista, kirpputorin laajenemisesta sekä asiakasvirrasta päivittäin. Pirkan kirpputorikeskus on kasvanut Pirkanmaan suurimmaksi kirppikseksi, jota kehitetään jatkuvasti. Meillä käy paljon vakiasiakkaita ja henkilökuntamme on osaavaa ja palvelevaa. Kaikki on siis nyt hyvin.
Oikeastaan voi sanoa, että 14 vuoden työrupeamalla olemme yhdessä asiakkaiden myötävaikutuksella luoneet upean kauppapaikan niin myyjille kuin ostajille. Kirpputorin tärkein voimavara on asiakkaat. Kun kauppa käy, pöydänlaittajien on mielekästä tulla myymään tavaraa meille. Kauppa käy ja ostettavaa riittää!

Kirppiksellä järjestetään myös tapahtumia ja tempauksia. Viime syksyltä muistelen lämmöllä lastentilaisuuksia sekä yökirppistä ja Black Friday -joulunavausta. Väkeä riitti tungokseen asti ja hulppeaa tunnelmaa oli aamusta iltamyöhään. Iltamyöhään sen vuoksi, että syksyllä pidensimme myös arki-iltojan aukioloaikoja tunnilla. Kirppis on siis nykyään auki iltakahdeksaan saakka.
Uusinta uutta kirppiksellä on 14-vuotisjuhlien kunniaksi avattu naisten käytettyjä merkkivaatteita myyvä EMILIA-puoti. Merkkivaatteet kiinnostavat myös kirppariasiakkaita ja laadukkaat vaatteet sekä asusteet tekevät aina kauppansa.

Merkkivaatteiden myynnin lisäksi EMILIA-puotiin myös ostetaan asiakkaiden merkkivaatteita. Konsepti on helppo ja asiakaslähtöinen. Eli asiakas tuo kirpparille merkkivaatteet, jotka arvioidaan saman tien. Merkkivaatteista maksetaan noin 60 prosenttia myyntihinnasta ja myyjä saa rahat heti käteen. Odotankin innolla, miten laajalti merkkivaatteiden osto ja myynti herättää kiinnostusta. Uskon, että hyväkuntoinen, siisti merkkivaate on järkisijoitus ensimmäiselle ja toisellekin käyttäjälle. Kolmannesta puhumattakaan!

Milla, yrittäjä